Kaksisuuntainen mielialahäiriö osa 3 – Lähimmäisten reaktio diagnoosin saatuani

Minun reaktioni kolme vuotta sitten, kun sain diagnoosin oli järkytys. En ollut ainut jota tieto järkytti. Mitä lähimmäiset ihmiset tästä asiasta ajatteli? Ei ehkä haluamani reaktio mutta täysin ymmärrettävä. Kukaan heistä ei ole päässyt pääni sisään ja nähnyt mitä asioita jouduin käymään jatkuvasti läpi. Sekava luonteeni oli heille niin tuttua, että ei kukaan osannut pitää sitä mitenkään erikoisena. Monet kerrat kokeilin selittää, miltä minusta tuntuu lähimmäisilleni mutta tuloksetta. Kukaan lähimmistä ihmisistä ei osannut arvata tai ei ollut tietoa mielenterveys ongelmista.

Lähimmäisten reaktio

Äiti

Se läheisin ihminen joka on tuntenut minut heti syntymästä asti. Äitini on ollut minulle hyvin läheinen ihminen aina, hän tietenkin luulee tuntevansa minut perin pohjin. Kyllä hän tunteekin. Tiesi minun ailahtelevan luonteeni, sen etten osannut mihinkään ryhtyä pitkäjänteisesti, koska maniassa aloitetut uudet asiat loppuivat masennuksen tullessa. Hän ei vain osannut ajatella, että en ollut normaali käytökselläni.

Kun keväällä pitkään jatkunut väsymyksen syy selvisi masennuksena. Soitin äidilleni itkien koska kenelle muullekaan tällaisesta asiasta voisin puhua. Sieltä tuli lohduttavat sanat: ”Hyvä että syy löytyi, muista nyt huilata ja liiku luonnossa.” Meni jonkun aikaa kun olimme yhteyksissä toistemme kanssa suunnilleen vain tekstiviesteillä vaihtaen päivän kuulumisia. Itselläni oli hyvin paha masennus meneillään ja viesteihin tai puheluihin vastaaminen tuntui työläältä ja oma taistelu siitä, että hyväksyn sairauteni.

Ei mennyt kauankaan kun äidilläni tuli kieltämisvaihe. Ei minulla mitään todellista syytä sängyssä makaamiselle ole. Itselläni oli lääke vastaisuus, mutta äidilläni oli vielä vastaisempi ajatus lääkkeisiin. Muistan siitä tulleen jonkun näköinen riita, etten olisi saanut syödä lääkkeitä. Yllättävää, tämä asia ei hetkauttanut minua, koska tiesin itse mitä tunsin pääni sisällä koko ajan ja se kuinka lääkkeiden syönti auttoi todella oloani. Ensimmäistä kertaan yli 12 vuoteen kun sain tuntea itseni normaaliksi.

Äidilläni meni aika pitkä aika ennen kun hän alkoi hyväksymään kaksisuuntaisen mielialahäiriöni. Hän alkoi hyväksymään lääkkeenikin kun huomasi minun oikeasti muuttuvan. Se että olen itse saanut joskus vertaistukea voi monesti olla myös tärkeää sairastavan ihmisen lähimmäisellekin saada tukea. Äitini ei ollut joutunut kohtaamaan mielenterveys ongelmia ainakaan näin läheltä. Hänellä ei ollut tietoa siitä, moni tuiki tavallinen ihminen voi sairastaa mielenterveys ongelmia.

Nykyään hän hyväksyy pää ”vikaisuuteni” mietimme joskus yhdessä kuinka olen muuttunut diagnoosin saatuani. Olen ylpeä hänestä, hän pystyy kertomaan mielenterveys ongelmastani muille, varsinkin niille jotka itse niistä kärsii ja kannustaa minua antamaan vertaistukea sairastaville.

Mamma

Mammani joka oli 88-vuotias kun sain diagnoosini. Ihminen joka on elänyt sota aikaa jolloin ei puhuttu mielenterveys ongelmista tai niistä ei edes tiedetty. Muistan kun minua jännitti kertoa tämä hänelle ehkä siksi koska hän ei välttämättä ymmärtäisi. Totta, ei hän oikein ymmärtänytkään mikä minua vaivasi, vaikka koitin selittää hänelle helposti ymmärrettävällä kielellä. Hän oli vain hiljaa, kauhistunut ilme kasvoillaan. Tästä asiasta ei koskaan enää sen jälkeen puhuttu. Varmasti hänen ikäpolvelleen tyypillinen opittu käyttäytymismalli. Mielenterveys sairaudet oli hys hys juttuja.

Ex puolisoni

Reaktio oli hurja. Tämä ihminen piti silloin olla se, joka olisi minun tukena tapahtui mitä tahansa. Ei hän alkoi huutamaan minulle kuin pikku lapsi: ” Ei toi ole totta! Ei sinulla mikään kaksisuuntainen ole!” Hän oli terveyden alan ammattilainen ja hän kielsi sairauteni, se tuntui pahalta. Juoksin vain vessaan, kylmän suihkun alle itkemään. Minulla oli muutenkin paha olo ja tunsin tässä tilanteessa olevan nyt yksin. Joo hän tosiaan oli nähnyt työssään todella pahoissa psykooseissa olevia potilaita, jotka sekoilivat aika radikaaleillakin tavoilla. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä, että mieli ei ole välttämättä terve vaikka psykoosiin asti ei joutuisikaan.

Hän ei uskonut sairauteeni ollenkaan, hän ei halunnut ottaa siitä tietoa, eikä hän halunnut kuunnella minua asiasta. Vaikka tunsin olevani asian kanssa yksin, saatuani ammattiapua ja heidän todenneen sairauteni olevan todellinen. Paha oloni hävisi ja minua ei kiinnostanut enää yhtään mitä hän minusta ajatteli. Ajattelin minun pääni, minun mieleni. Oikeastaan kun mieleni alkoi parantua ja aloin voimaan paremmin tajusin, että tämä suhde ei ole hyväksi minulle. Ihminen joka ei ymmärtänyt minua tai edes halunnut ymmärtää. Vaikenin täysin sairaudestani hänelle, joka tuhosi osan minusta. Ei meillä kaikki muutenkaan ollut hyvin mutta tämä oli se viimeinen teko. Suurimmalla hädän hetkellä kun tukea olisin tarvinnut. Muistan sen kun muutin eron jälkeen omaan kotiin, tunsin saavani olla juuri sellainen kun olin ja todellinen parantumis prosessini voisi alkaa.

Ystävät

Yllätykseksi kun aloin kertomaan ystäville kukaan ei ottanut sitä miksikään. Jopa pari ystävääni itse sairastaa kaksisuuntaista. Muistan heidän joskus maininneen asiasta aikanaan, mutta emme olleet koskaan puhuneet sairaudesta sen enempää. Minulle oli kuin lottovoitto koska sain niin läheltä vertaistukea ja itse oppiessa enemmän kaksisuuntaisesta aloin antamaan heille omaa tukeani.

Avopuolisoni

Kun tapasin avopuolisoni olin aika sinut sairauteni kanssa mutta en ollut koskaan ennen joutunut kertomaan sitä vieraalle ihmiselle ja vielä sellaiselle johon oli ihastunut. Halusin kertoa sairaudesta melko aikaisessa vaiheessa, jos hän päättäisikin siinä vaiheessa sanoa minulle, ei tästä mitään tule. Ajattelin vain, mitä pidemmälle pitkitän asian kertomista sitä vaikeampi minulla olisi luopua hänestä, jos hän ei hyväksyisi minua tälläisenä. Muistan kun mietin mikä olisi sopiva tilanne kertoa asiasta ja miten sen kerron. Oli siinä tainnut pari rohkaisu juomaa tullut juotua, kun hänelle asiasta sain sanotuksi. Kerroin sairaudesta ja sen olevan hyvässä hoidossa ammatti avun ja lääkkeiden avulla. Hän vain tokaisi: ”No mikä siinä jos se hoidossa on.”

Voi elämä mikä tunne tuli kun sen hänelle sain sanottua ja mietin vain, tosta miehestä pidän kiinni. Saan olla hänen kassaan juuri sellainen kun olen huonojen ja hyvien puolieni kanssa.

Käy lukemassa myös

Kaksisuuntainen mielialahäiriö osa 1 – Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö

Kaksisuuntainen mielialahäiriö osa 2 – Miltä kaksisuuntainen mielialahäiriö tuntuu

You May Also Like

Leave a Reply