Minulla on lukihäiriö. Haaveilen silti kirjoitus urasta.

Haaveeni

Olen aina haaveillut kirjoittamisesta julkisesti. Minulla on vihkoja täynnä tekstejäni siitä lähtien kun opin kirjoittamaan. Voinko haaveilla hyvästä blogista, omasta kirjasta tai toimittajan urasta? Ennen en uskaltanut haaveilla kirjoittamisesta julkisesti. Nyt teen kuitenkin mahdottomasta mahdollista.

Mitä lukuhäiriö on:

– Lukemisen hitaus.

– Saman kaltaisten äänteiden oikeinlukeminen tai kirjoittamisen vaikeus.

– Oikein kirjoittaessa: Kirjainten paikan sekoittaminen.

– Kirjainten tai sanojen pois jäänti.

– Ylimääräisten kirjainten lisäys.

Lukemiseen voi liittää vieraiden kielien oppimisvaikeus. Harvemmin puheessa vaikeiden sanojen sanominen.

Elämäni lukihäiriön kanssa.

Minun lukihäiriöni ei ole mikään lievimmästä päästä. Minulla on sekä lukemisessa vaikeuksia, että kirjottaessa vaikeuksia.

Opin lukemaan ja kirjoittamaan kolmannella luokalla. Ala- aste oli sellaista tuskien taivalta lukuaineiden osalta. Sain monesti kehuja aineistani mutta se OIKEIN KIRJOITUS. En saanut ala-asteella aineistani kouluarvosanaa kirjoitus virheiden takia.

Olen kerran kerrannut ensimmäisen luokan ja pääsin erityskouluun. Erityskoulu oli tarkoitettu vain lukihäiriöstä kärsiville. Kolmannen luokan puoli välissä muutimme toiselle paikkakunnalle ja minulla ei ollut enää mahdollista käydä erityskoulua.

Tavallaan onni onnettomuudessa. Siihen asti minut oli päästetty helpolla vedoten aina lukihäiriööni. Normaaliin kouluun mentäessä minun oli  pakko opetella lukemaan ja kirjoittamaan tosissani, pärjätäkseni normaali luokan mukana. Normaalissa koulussa sain eritysopetusta äidinkielestä ja vieraissa kielistä.

Yläasteella koulunkäyntini helpottui. Minun ei tarvinnut enää käydä äidinkielestä eritysopetuksessa. Yllättävää yläasteella jopa pidin äidinkielestä. Rakastin aineiden kirjoittamista ja luin elämäni ensimmäiset kirjani. Pidän kirjojen lukemisesta, olen aina ollut hyvin kiinnostunut monesta asiasta. Mikä on parempaa kuin saada tietoa kirjoista?  Kirjoja lukiessa vaadin aikaa enemmän kuin lukihäiriötön. Ei se minua haittaa, kirjat on vaan niin parhaita.

Peruskoulun päättötodistuksessa sain keskiarvosanaksi 7.8. Ei mikään huippu keskiarvo, mutta minulle henkilökohtaisesti hyvä.

Älä lannistu jos sinulla on lukihäiriö.

Haluisin sanoa niille nuorille jotka kamppailette lukihäiriönne kanssa tällä hetkellä. Se ei ole este minkäänlaiselle opiskelulle. Vaatii enemmän vain tahdonvoimaa ja aikaa. Itse olen opiskellut peruskoulun jälkeen vielä vaatetusalan artesaaniksi, sähkö- ja automaatioasentajaksi. Päättötodistukset on hyvillä keskiarvoilla. Nämäkään koulutukset ei ole mitään yliopisto tason kouluja. En kuitenkaan näe nykyään mahdottomana itseäni opiskelemassa yliopistossa. 

Lukihäiriöiset eivät ole tyhmiä vaikka minäkin tämän leiman olen joskus nuorena saanut. Lukihäiriöinen käyttää oikeaa aivopuoliskoa enemmän. Tämän takia voi olla tietyissä osa aloissa erityisenkin etevä.

Kaikissa eri ammateissa löytyy lukihäiriöisiä. Muistan minulla olleen peruskoulussa opettaja, jolla oli lukihäiriö. Taululle kirjottaessa hänelle tuli kirjoitusvirheitä paljon. Ei se häntä tai ketään haitannut. Ei tehnyt hänestä sen huonompaa opettajaa vaikka oikeinkirjoitus ei ollutkaan priimaa. Asenne ratkaisee. Olen huomannut sen vuosien aikana. Tiedän, monia häiritsee kirjoitusvirheet. Itse olen oppinut ottaa virheeni huumorilla. Ei kukaan ole täydellinen, se on minun yksi vikani ja siitä en eroon pääse, niin sen kanssa on elettävä.

 

Ps. Tervetuloa lukemaan blogia. Älä ole pahoillasi jos pilkku tai kirjain joskus sattuu puuttumaan. En tee sitä tahallani.

You May Also Like

Leave a Reply